Harrastuksena Haastattelu

-Ovikello soi kahden miehen asuttamassa pienessä omakotitalossa ja yläkerrasta kuuluu huuto.
:-Menetkö avaamaan oven!?
:-Odota hetki minä laitan juuri ruokaa keittiössä!
:-Mene äkkiä!Siellä ovat ne toimittajat lehdestä!
:-Oliko se tänään!?Tule nopeasti alas sieltä niin hoidetaan se haastattelu!
-Alakerrassa oleva mies suuntaa hellan äärestä ulko-ovelle jättäen munakkaansa paistumaan pannulle.Hän avaa ulko-oven ja näkee edessään yhden noin 165cm pitkän miehen joka on pukeutunut asiallisesti valkoiseen kauluspaitaan ja viininpunaisiin suoriin housuihin.Hän pitää käsissään mustaa kannettavaa tietokonetta.
:-Tervetuloa peremmälle meidän maailmaamme.Minun nimeni on Yves ja ylhäältä pitäisi saapua juuri nyt Claude,kunhan hän nyt ehtisi vain kiireiltään.
:-Päivää,minua voitte kutsua nimellä Dennis.
Yves:-Selvä on Dennis.Kirjoitatteko te aina koneelle kaikki haastattelut?
Dennis:-Kyllä meidän firmassamme on ollut tapana,vaikka tunnustankin etten tiedä muiden yhtiöiden toimintatapoja.
Yves:-Istuutukaa vaikka tänne sohvalle ja laskekaa vaikka tietokone sohvapöydälle,niin olisi kenties helpointa.
Dennis:-Selvä.
-Dennis astuu oviaukosta sisään ja katselee hieman ympärilleen ennenkuin ottaa nahkakenkänsä pois jalastaan ja nostaa ne kenkähyllyyn.
Yves:-Olisitte kyllä voineet tulla kengät jalassa sisälle,emme ole niin tarkkoja.
-Dennis hymyilee Yvesille ja kävelee olohuoneeseen,laskee kannettavansa tummalle sohvapöydälle ja käynnistää sen,myös Yves seuraa perässä ja kysyy Dennisiltä.
Yves:-Saisiko olla jotain juotavaa tai kenties pientä naposteltavaa?
Dennis:-Ei tarvitse vaivautua.Anteeksi kun mainitsen tästä,mutta täällä haisee jokin palanut.
Yves:-Voi helvetti!Anteeksi...
-Yves jättää miehen istumaan tietokoneelleen yksin ja ryntää olohuoneen vieressä olevaan keittiöön missä munakas käryää palaneena paistinpannulla.Dennis alkaa hieman murehtia ja huutaa sohvalta keittiöön.
Dennis:-Onko kaikki hyvin?
Yves:-Kyllä minulla,mutta munakkaani vain paloi pannuun.
Dennis:-Voin auttaa,jos vain tarvitset apua?
Yves:-Ei kiitos tämä on tapahtunut joskus ennenkin ja olen oppinut siivoamaan sotkut nopeasti.
-Dennis tuijottaa tietokonettaan ja käynnistää ohjelman jolla hän kirjoittaa haastattelun.Yves saapuu takaisin keittiöstä ja istahtaa turhautuneen näköisenä Dennisin vastapäätä olevalle valkoiselle kangassohvalle ja alkaa katsella rannekelloaan.
Yves:-Claude tulee ihan pian,mutta voidaanko aloittaa vai odotellaanko vielä miestä?
Dennis:-Aloitetaan vain.Minullakin on hieman kiireinen aikataulu.
-Yves ottaa hieman paremman asennon sohvalla ja alkaa keskittyä todenteolla tulevaan "kuulusteluun".
Dennis:-Voisitko ottaa paremman näköyhteyden minuun,jotta tiedän ettet valehtele?Tästä ei tarvitse suuttua,se on vain käytäntönä.
-Yves suoristaa selkänsä jotta näkee normaalia lyhyemmän miehen kasvot tietokoneen takaa.Denniskin nojaa hieman eteenpäin ja ottaa hyvän kirjoitusasennon.
Dennis:-Kaikki on valmista,joten aloitetaan.Missä tapasitte?
Yves:-Se oli Tukholman risteilyllä 3-vuotta sitten.
Dennis:-Mitä risteilyllä tapahtui?
Yves:-Vaikka mitä,pelasimme kolikkopelejä ja joimme.Ei oikein muuta ja sitten näimme maissa uudestaan viikko risteilyn jälkeen.
-Dennis kirjoittaa todella nopeasti kaikki koneelle ja alkaa ylläen yskimään.Yves katsoo miestä ja kysyy.
Yves:-Tuonko juotavaa?Ei siitä ole vaivaa.
Dennis:-Kyllä kiitos,vettä jos saisin.
-Yves nousee sohvalta ja lähtee kävelemään kohti keittiötä,Dennis siirtää hieman tietokonettaan Yvesiä kohti ja jatkaa yskimistään.Vesihana aukeaa ja Dennis laittaa koneensa suoraan samaan kohtaan missä se olikin.Askeleet kuuluvat keittiöstä ja Yves ilmestyy vesilasin kanssa.
Dennis:-Kiitos.
-Dennis ottaa kulauksen ja hieman ravistaa päätään.
Dennis:-Eiköhän se siitä.Mitkä ovat teidän lempi elokuvianne?
Yves:-Minä pidän komediasta ja Claude taas pitää draamasta,joten ymmärrättekö?
-Dennis katsoo tietokonettaan ja pidättelee nauruaan,hänen kasvonsa alkaa punoittamaan ja silloin hän sanoo hymyillen.
Dennis:-Kyllä minä ymmärrän,mutta ymmärrätkö sinä?
Yves:-Anteeksi kuinka?
Dennis:-Suoraan sanottuna tämä tarina ei ole kovin hyvä lehdelle.Risteily,elokuvat ja muu lyhyt sanainen vastauksesi.Anna tarinalle hieman enemmän sisältöä.Siitä lukijat nauttivat.
Yves:-Selvä,jos se on se asian ydin.
Dennis:-Oletko sinä lukenut koskaan uutisia?
Yves:-Kyllä.Tarkoitan tietysti,koska maailman ja kotimaan meno kiinnostavat ihmisiä.
Dennis:-Entä kiinnostaisiko sinua lukea uutisia,jos siellä lukisi ainoastaan "Tuhoisa junaturma Thaimaassa,kukaan ei kuollut"?
Yves:-En tiedä,mutta keskitytäänkö tähän meidän asiaan nyt?Sanoit olevasi kiireellinen.
Dennis:-Anteeksi kiivaantuminen,mutta tämä on rankka bisnes ja viimepäivinä minulla on ollut hieman stressiä.Oletteko harrastaneet seksiä?
-Yves laskee hieman kulmiaan ja muuttuu loukkaantuneen näköiseksi.
Yves:-Kyllä,mutta tämä vastaus on hyvä näin.
Dennis:-Jos niin tahdot,missähän Claude viipyy?Joko hän ehtisi tulla alas?
Yves:-Käyn kysymässä,koska meitä kumpaakin tämä haastattelu koskee.Ei olisi mukavaa jos ainoastaan minusta lukis...
Dennis:-Sinun täytyy oppia jaottelemaan vastaukset.Voisitko?
-Yves lähtee kävelemään olohuoneesta kohti yläkerran rappuja ja hän kuulee mennessään selkänsä takaa kuinka Dennis kirjoittaa kovalla tahdilla tekstiä koneelleen.Yves alkaa nousta rappuja ylös kunnes Claude alkaa laskeutua samaan aikaan alas pyyhe kasvoillaan.Yves kuiskaa.
Yves:-Claude?...Claude?
Claude:-Mitä?Miksi sinä oikein kuiskailet?
-Yves ja Claude pysähtyvät rappusten keskelle ja Yves hiljentää Clauden laittamalla oikean kätensä tämän suun eteen.
Yves:-Kuntele nyt ja ole hiljaa.Tuossa Dennisissä on jotain outoa.
-Claude työntää Yvesin käden pois suultaan ja vastaa kuiskaten.
Claude:-Älä käyttäydy typerästi,mennään alas äkkiä.Hän on muutenkin saanut odottaa minua kauan.
Yves:-Miksi olit suihkussa näin kauan?Olisit kuullut äsken mitä hän sanoi ja törkeästi keskeyttikin minut vielä.
Claude:-Suikussa nyt meni hieman,mutta mitä jos minä menen alas ja sinä veisit pyyhkeen ylös kuivumaan?Saisin jonkinlaisen käsityksen hänestä.
Yves:-Okei,mutta varo häntä.Jokin on pielessä.
-Claude puistaa päätään ja näyttää kädellään Yvesille yläkerran suunnaan,tämä tosin repäisee agressiivisesti pyyhkeen Clauden käsistä ja lähtee nousemaan rappuja nopeaa tahtia.Claude kääntää selkänsä ja näkee samalla rappujen alhaalla lyhyen miehen joka pitää käsiään selkänsä takana.Claude lähtee ottamaan askeleita alaspäin ja tervehtii samalla miestä.
Claude:-Olen pahoillani tästä,kaikilla on riitaa joskus.Olen Claude.
Dennis:-Ei ongelmaa,kaikki järjestyy.Hyvä että tulit sillä tuntui siltä kuin en saisi Yvesistä kaikkea irti.
Dennis:-Juttelitteko jo paljonkin?Vain vähän,mutta mentäisiinkö sohvien ääreen?Kirjoitan tietokoneelleni kaiken ja se on jo siellä.
Claude:-Se sopii.
-Dennis kävelee Clauden edellä ja Claude kiinnittää heti huomion miehen vaatetukseen.
Claude:-Mistä liikkeestä ostit vaatteesi?Ne näyttävät todella hyviltä.Tai hetkinen,tiesitkö että sinun paidassasi on 2 sormen mentävää reikää?
-Dennis istuu sohvalle ja sanoo naurahtaen.
Dennis:-Kyllä tiedän,ne tulivat repäistessäni paitaani vahingossa,kun silitin sitä.
-Claude alkaa hymyillä ja pyytää,jos hän saisi katsoa josko ne voisi korjata,mutta Dennis vaikuttaa hieman kiihtyneen tästä,ottaa paremman asennon ja jatkaa kyselyään.
Dennis:-Ostin nämä tavaratalosta,mutta jatkan mihin jäin Yelin kanssa.
Claude:-Mikä sinun nimesi muuten on?
Dennis:-Olen Darren,eikö miehesi sanonut sitä jo rapuissa?
-Claude nousee sohvalta,alkaa hermostuneena käärimään hihojaan ja on valmiina heittämään miehen pihalle.
Claude:-Sinä et ole lehdestä,tai jos olet niin olet huono työssäsi ja toisekseen sinä kerroit olevasi Dennis?Kukaan ei unohda haastateltavan nimeä!
-Dennis hätääntyy ja alkaa vilkuilemaan ympärilleen,pyytää anteeksi ja sanoo rauhallisesti.
Dennis:-Hyvä on.Haluatko tietää kuka olen?Voitko istua alas?Minä pyydän...
-Claude laskee hihansa,vetää syvään henkeä ja yrittää rauhoittua.
Dennis:-Istu sohvalle,anna minulle tilaisuus selittää!?
-Claude tuijottaa edelleen miestä vihaisesti ja yrittää mielessään ratkoa asiaa,mutta joutuu istahtamaan lopulta alas.
Claude:-Tälle on parasta olla hyvä selitys...
Dennis:-Tietysti on,koska minä olen oikeasti tv-yhtiöstä ja piilokamera ohjelmasta.Me haluamme tehdä yhden pilan Yvesille,jos sopii ja voisit vain olla osallisena siihen?
Claude:-Ethän nyt valehtele?Tämä nimittäin on ollut todella törkeää käytöstä tähän mennessä.
Dennis:-Odota niin näytän minun ajokorttini ja yhtiön kulkulupani,jos voit luottaa minuun sen jälkeen?
-Claude epäröi edelleen ja yrittää miettiä onko tämä piilokamera juttu tehty kuitenkin hänelle eikä Yvesille?
Claude:-Hyvä on,mutta en siltikään vielä luota oikein tähän juttuun enkä sinuun.
Dennis:-Sulje silmäsi hetkeksi,koska tämä voi olla aikamoinen yllätys sinulle,koska tunnet kyllä minut.
Claude:-En oikein usko,mutta olkoon.
-Claude sulkee silmänsä ja Dennis kaivaa aseen selkänsä takaa,lähtee kävelemään hiljalleen kohti Claudea,tulee aivan hänen eteensä ja nuuskaisee syvään hänen tuoksuaan.Dennis lähtee kiertämään Clauden seläntaakse ja ampuu kerran tätä selkään.Claude tipahtaa lattialle ja kääntyy makaamaan selälleen.Dennis tuijottaa vieressä henkeä haukkovaa Claudea ja sanoo ase kädessään.
Dennis:-Tunnetko minut nyt?Vihaan teitä,en voi sietää homoseksuaaleja ja siksi yritänkin tehdä maailmasta paremman paikan.
-Dennis potkaisee Claudea kylkeen niin kovaa,että tämä kääntyy vatsallleen.Dennis tähtää Claudea selkään,ampuu toisen kerran yläselkään ja huutaa yläkerran suuntaan.
Dennis:-Ymmärrätkö sinä!
-Yves tietää mitä on tapahtunut ja yrittää pysytellä piilossa makuuhuoneen kaapissa,kunnes kuulee toisen huudon.
Dennis:-Jos tulet heti alas,niin en tapa sinua ja saat lahjankin vielä?
-Yves alkaa itkemään ja avaa kaapin oven,hän päättää luottaa tuntemattomaan ja huutaa tälle.
Yves:-Odota niin tulen,mutta pyydän että jätät minut henkiin!
Dennis:-Mitä sanoin äsken!?
Yves:-Saan lahjan etkä tapa minua!?
Dennis:-Mitä sanoin!?
Yves:-Jos tulet heti alas,niin en tapa sinua ja saat lahjankin vielä!?
Dennis:-Mitä!?
Yves:-Jos tulet heti alas,niin en tapa sinua ja saat lahjankin vielä!?
Dennis:-No tule sitten heti alas sieltä!
-Yves lähtee juoksemaan portaat alas ja suuntaa suoraan Clauden luokse.Hän alkaa itkemään vielä rajummin,kun huomaa Clauden makaavan verilammikossa 2 luodinreikää selässään.Dennis sen sijaan katsoo Yvesia ja kohdistaa aseen piipun suoraan tämän päähän.
Dennis:-Tiedätkö mitä?
-Yves kääntää kasvonsa Dennisiin ja näkee tämän tähtäävän häntä suoraan silmienväliin.
Yves:-Lupasit olla tappamatta minua...
Dennis:-Sanonta kuuluu "älä luota tuntemattomaan",mutta päätit silti luottaa?
Yves:-Mutta sinä lupasit!
Dennis:-Niin lupasin.
-Dennis laskee aseensa ja kävelee kohti eteistä.
Dennis:-Katso vaikka tietokonetta sillä välin,kun laitan kengät jalkaan.
-Yves nousee miehensä viereltä ja istuu Dennisin paikalle katsoen kauhistuen nettisivua.Sivulla on suora kuvayhteys toiselle miehelle,joka istuu sängyn reunalla masturboiden katsellessaan juuri tapettua ruumista.
Dennis:-Minäkin olen homo,mutta me pidämme erinlaisista leikeistä.Hyvää päivän jatkoa sinulle...

Big Brotlien

-Meitä oli 10 ihmistä lukittuina Citymarkettiin ja miksikö?Siksi,että me olimme tulleet valituksi Big Brother tyyliseen kisaan.Me saimme tehdä aivan mitä vain tahdoimme ja milloin tahdoimme,mutta useimmiten vain makoilimme 4 ihmisen ryhmässä isolla pyöreällä sängyllä.Makasin aina yhden mustahiuksisen naisen vieressä,pidin hänen naurustaan ja tietysti ulkonäöstään,mutta olen niin ujo etten uskalla kertoa hänelle tunteitani,odotan vielä,mietin ja toimin.Yllättäen miehen huuto kaikuu kaupassa.
-Tulkaa tänne!Tulkaa äkkiä katsomaan!
-Lähdemme kaikki juoksemaan sängyltä pääovea kohti ja saapuessamme paikalle vaaleahiuksinen mies osoittaa sormellaan ulos.Näky on uskomaton,kaksi hävittäjää seuraa neliön muotoista mustaa alusta ampuen sitä samalla konekivääreillään,koneiden ilmavara on vain muutama hassu metri.Takaa-ajossa menee 30 sekuntia ja neliö putoaa kuin putoaakin parkkipaikalle hajoten miljooniin pieniin kiiltäviin osiin,asfalttia tuskin näkee enää romun seasta.Hävittäjät pysähtyvät parkkipaikan yläpuolella kuin seinään ja laskeutuvat romuntäytteiselle parkkipaikalle,moottorit sammuvat ja pilottien kuvut nousevat ylös.Minä kuiskaan.
-Mennään piiloon,tämä ei vaikuta hyvältä...
-Kukaan asukkaista ei vastaa,lähden siitä huolimatta juoksemaan kohti varastoa ja hyvällä tuurilla ehtisin varoittaa muita ja pääsisimme pakenemaan kaupasta.Juuri saapuessani varaston ovelle kuulen kolme laukausta,katson taakseni ja näen kirkkaan valon nousevan lattiasta kattoon.Alkaa kuulua askeleita,täytyy piiloutua pian!En millään ehtisi varoittaa muita,enkä yritä leikkiä sankaria vaan avaan oven ja juoksen varaston hyllyjen väleissä etsien hyvää piilopaikkaa,mutta missään ei tunnu olevan sellaista.Kunnes kuulen ylähyllyiltä äänen.
-Kiipeä äkkiä tänne!Täällä me kaikki olemme!
-Vedän syvään henkeä ja lähden kiipeämään peloissani 4-metriä korkeaan teräshyllyyn,nopeasti pääsen hyllyn päälle ja näen muiden asukkaiden tarkkailevan ovea laatikoiden väleistä.Kysyn mieheltä joka pelasti henkeni.
-Kiitos,kun mahdollisesti pelastit henkeni.Mikä sinun nimesi muuten on?
-Ei sillä ole väliä,nyt vaiti!
-Ovi avautuu ja 2 lentäjää astuu varastoon pistoolit kädessään,valot sammuvat ja kukaan ei näe mitään,on täysi hiljaisuus kunnes sitten mies vieressäni kuiskaa hiljaa korvaani.
-Minun nimeni on Mads.
-Minä olen Alan ja kiitos vielä kerran.
-Ei tarvitse kiittää.
-Kyllä täytyy,mitä nuo oikein ovat?Näin ison mustan aluksen hajoavan osiin tai jotain.
-Ne ovat alieneita,tai siis avaruudesta tulevia.
-Uskomatonta,mutta kuinka voit tietää?Tehän olitte kaikki varastossa,kun he saapuivat.
-Me olemme se alus.Kuten sanoin,ei tarvitse kiittää...

Punainen Rakkaus

Kuulustelu poliisiasemalla(vuosi 1965)

-Sandra voit kertoa nyt mitä siellä tapahtui,olet turvassa täällä.Voit aloittaa heti,kun tunnet olevasi valmis.
-Kaikki alkoi minun ja hyvän ystäväni Lindan suunnitelmista.
-Kertoisitteko hieman tarkemmin teidän suunnitelmistanne?
-Se oli oikeastaan älynväläys,eikä suunnitelma.Me olimme Lindan kanssa kahdestaan kävelylenkillä sateen kastelemalla soratiellä ja pitkän tylsän lenkin jo tehtyämme saimme idean pysähtyä hetkeksi paikoillemme ja muistella hieman lapsuuttamme siinä pienen venyttelyn ohessa.
-Muistuiko lapsuudenajoilta mitään erikoista juuri sinä päivänä?
-Pakostakin muistimme herra Meyerin ja hänen kullankeltaiset ohrapeltonsa,jotka piirittivät hänen taloaan kesäisin.
-Selventäkää sanaa "pakostakin"?
-Olimme pysähtyneet vain 500 metrin päähän hänen talostaan ja hän tuli mieleemme ensimmäisenä.
-Asia selvä,mutta jatkoitteko siitä vielä kävelylenkkiänne?
-Emme jatkaneet metriäkään eteenpäin,jäimme tuijottamaan hänen punaista taloaan ja pitkäksi kasvaneita tuulessa heiluvia ohrapeltoja.Näky oli kaunis ja mielessämme pyöri ainoastaan yksi päätämme vaivaava kysymys.
-Miten se kysymys kuului?
-Millainen herra Meyer oikein on?Olemme halunneet Lindan kanssa saada vastauksen tähän kysymykseen jo pitkän aikaa.Tiesimme hänen olevan hyvin syrjäytynyt ja viihtyvän sisätiloissa,olemme nähneet ominsilmin hänet vain yhden ainoan kerran ulkona,silloin hän oli keräämässä omenoita takapihan puustaan.
-Ette jatkaneet kävelylenkkiä,vaan?
-Muistimme kuinka kävimme Lindan kanssa kahdestaan nuorina omenavarkaissa herra Meyerin luona ja välittömästi varkauden jälkeen juoksimme ohrapeltojen läpi läheiseen ojaan piileksimään häntä omenoita pullottavine reppuinemme.
-Te taisitte viedä paljon omenoita kerralla,kun oikein reputkin oli selässä?
-Kyllä ja siitä herra Meyer aina vihastuikin.Lähes aina ollessamme ohrapellolla kuulimme ulko-oven pamahtavan ja siitä tiesimme hänen etsivän meitä,mutta aina lopulta me saimme nauraa viimeisenä.
-Et siis jäänyt koskaan kiinni pahanteosta?
-En minä eikä Lindakaan jäänyt,vaikka olihan niitä läheltäpiti tilanteitakin silloin.
-Palataan takaisin tähän päivään ja jatketaan tapahtumia.
-Meidän katseemme lopulta hahmottikin tieltä ne hehkuvan punaiset omenat,mistä minä sain idean,mitä jos hakisimme yhdet omenat välipalaksi?Ne näyttivät kaukaakin katsottuina todella herkullisilta,se näky oli lähes hypnoottinen.Muistan vielä,että vertasimme itseämme Harrison Fordiin.
-Miksi juuri häneen?
-Me hieman motivoimme sillä itseämme ja ajattelimme onnistuvamme tässä hommassa entiseen malliin.Harrison onnistui vuosikymmenien tauon jälkeen palaamaan Indiana Jonesiksi,niin miksi me emme voisi palata omenavarkaiksi?Me kävelimme aluksi tieltä viereisessä olevalle ohrapellolle ja katsoimme Lindan kanssa toisiamme kysyen mielessämme,joko mennään?Lähdimme hiipimään kyykistyneinä ohrapellossa kohti Herra Meyerin punaista taloa,emme nähneet paljoakaan eteemme pellon tiheyden takia,mutta hetken edettyämme aloin viimeinkin nähdä punaisen värin pilkottavan ohrien seasta.Aivan talon viereen saapuessamme menimme makaamaan pellon laidalle,katsoimme ympärillemme ettei häntä ole näkyvissä,kun reitti oli selvä me päätimme siirtyä pihan puolelle.Herra Meyer oli ilmeisesti ollut hetki sitten ulkona,mikä nostatti hieman pulssiamme.Huomasimme Lindan kanssa nurmikon olevan vasta leikattu ja kontatessamme kämmenemme väri muuttui vihreäksi.
-Mitä sen jälkeen tapahtui?Menittekö heti omenapuun luokse?
-Ei,emme menneet.Me halusimme käydä ensin kurkkaamassa ikkunasta miltä hänen kotinsa oikein näyttää sisältäpäin.Hiivimme matalana taloa kohti samalla hihitellen toisillemme ja menimme nojaamaan talon seinää vasten,minä hiivin kohti ikkunaa,kurottauduin ja sain kurkistettua hieman ikkunasta.
-Mitä sinä sitten näit?Näitkö mitään epäilyttävää talon sisällä?
-Näin vain hänen tyhjältä näyttävän keittiönsä,punaisen pirttipöytänsä,valkoiset seinät ja pienikokoisia tauluja seinillä joista en erottanut mitään.Halusin katsoa vielä toisen kerran ja kurottauduin jälleen ikkunaa kohden.
-Mitä siellä näkyi?Jos tämä on sinulle liian raskasta,niin voimme pitää pienen tauon ja jatkaa myöhemmin.
-Ei tarvitse,mutta kiitos.Minä näin herra Meyerin seisovan aivan takanamme,hän heijastui ikkunasta ja piti haulikkoa käsissään,piippu tähtäsi suoraan Lindan takaraivoon.En ehtinyt sanomaan mitään,kun hän alkoi yllättäen kertomaan kuinka hän on aina halunnut saada meidät kiinni rysänpäältä.Oli aina huomannut omenoiden katoavan joidenkin toisten suihin.Halusi napata meidät jo lapsena,mutta ei koskaan nähnyt ketkä hänen tontillaan kävi.
-Mistä hän tiesi tällä kertaa?
-Herra Meyer oli katsonut ikkunasta takapihalleen ja huomannut sattumalta ohrapellossa liikettä,nyt hän oli valmiina.
-Jatka vain aivan rauhassa.
-En uskonut hänen tekevän meille mitään pahaa ja hän oli muutenkin huonokuntoisen näköinen,laiha ja kalpea.Hän yllätti meidät ja sanoi meidän olleen tervetulleita taloon,joka tosin oli erikoinen kohteliaisuus sinua haulikolla tähtäävältä ihmiseltä.Menimme siis etupihalle ja avasin ulko-oven Herra Meyerin käskystä,kun otin ensimmäisen askeleen hänen eteisen lattialle se oli kuin odotus olisi päättynyt.Tiesin aina alitajunnassani,että vielä joku päivä tulen astumaan juuri tähän taloon.Olimme Lindan kanssa talon sisällä ja säikähdin herra Meyerin sulkiessa oven,sen äänen olin tottunut kuulemaan vain pitkän matkan päästä,tällä kertaa kuulin sen metrin päästä.Jatkoimme kävelyä eteenpäin ja saavuimme keittiöön,näimme punaisen pirttipöydän ja katselimme hieman ympärillemme,silmiimme pisti erityisesti hänen monet taulunsa seinillä jotka liittyivät kaikki omenoihin tai omenapuihin.Me katsoimme Lindan kanssa toisiamme ja hymyilimmekin hieman,sillä ajattelimme hänen olevan aivan päästään vialla,mikä ei todellakaan tässä tilanteessa ollut se paras asia.
-Näittekö te mitään muuta mikä teidän mielestänne oli outoa?
-Kyllä näimme,mutta ensin Herra Meyer käski meitä istumaan pöydän ääreen,laittoi kahvin tippumaan ja tarjosi sitä meille.Emme uskaltaneet kieltäytyä vaan joimme kiltisti yhdet kupit hänen pyynnöstään.Hän alkoi kertoa elämästään kuinka on asunut pitkään tässä talossa ja kuinka nuoriso on muuttunut tänäpäivänä törkeäksi eivätkä kunnioita mitään.Kaikki on itsestäänselvää ja asiat ratkeavat itsestään,mitään ei tarvitse itse tehdä ja omaisuutta virtaa.
-Herra Meyer siis kertoi vihaavansa nuorisoa?
-Kyllä ainakin omasta mielestäni,hän ei kahvipöydässä mistään muusta puhunutkaan.
-Entä kun saitte juotua kupin tyhjäksi?
-Hän pyysi meitä nousemaan ylös ja kävelemään takaisin eteiseen,minä kävelin taas edellä ja Meyerin ääni käski pysähtymään eteisessä ja avaamaan oikealla olevan komeron oven.Minä avasin sen,näin edessäni ruskeat seinät ja kapeat kierreportaat pimeään kellariin.Herra Meyer pyysi meitä ottamaan rohkeasti askeleita alaspäin,eikä hänen mukaansa ollut mitään pelättävää.Hän käski minua ja Lindaa ottamaan taskulamput vasemmanpuoleisesta pienestä itsetehdystä puuhyllystä,koska kellarissa ei ollut hänen mukaansa sähköjä eikä ikkunoita lainkaan.Aloimme ottaa pelokkaita askeleita vanhoja portaita pitkin kohti pimeyttä,jokaisella otetulla askeleella pelotti yhä enemmän ja enemmän.Kävellessämme selkämme takana ovi pamahti kiinni,säikähdimme ja otimme toisiamme käsistä kiinni toivoen parasta.
-Mitä te pelkäsitte tilanteessa?Miksi edes menitte kellariin?
-Hän käski meitä sinne ja mehän olimme hänen vankeinaan.
-Oliko hänellä ase mukana kellariin mentäessä?
-En tiedä.
-Kuinka et tiedä?
-En minä tiedä,joko hän jätti sen keittiöön tai eteiseen.En nähnyt koska hän oli selkämme takana,pelkäsin hänen ampuvan meidät jos käännymme.
-Jatketaan kellarista,mitä siellä oli?
-Alas päästyämme huomasin betonilattian olevan todella kylmä,huomasimme sisustuksen olevan puutteellinen ja täynnä pölynpeittämiä vanhoja huonekaluja,kalusteet olivat maalittomia.Tajusimme miehen olevan seonnut ja pyysimme saada lähteä kellarista ja koko talosta kotiin.Vastausta ei kuulunut ja odotimme hetken hiljaisuudessa,pieni rapina kuului edestämme,rutistin Lindan kädestä vielä lujempaa,kohdistin hitaasti lamppuni äänen suuntaan,näin vain maalittoman pöydän ja betonisen harmaan takaseinän.Kysyimme vielä kertaalleen Herra Meyerilta,jos voisimme saada jo lähteä,mutta ei vieläkään vastausta.Yritimme etsiä häntä taskulampuillamme ja tajusimme kellarin olevan todella pieni.Hän oli kuitenkin kadonnut jäljettömiin ja hän oli ainut joka voisi päästää meidät harmaasta laatikosta,oikeastaan murehdimme hieman hänen puolestaan,koska mikäli hänelle on sattunut jotain.Me jäisimme kellariin...Lähdimme oitis nousemaan takaisin portaita ylös ja saapuessamme ovelle otin metallikahvasta kiinni ja kokeilin kääntää sitä,mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
-Ovi oli siis lukittu?Kuinka ette huomanneet hänen lähtevän?Luulisi,että vanhan talon portaat jo narisivat hieman ja olisitte kuulleet hänen kävelevän pois kellarista.
-Emme kuulleet mitään muuta kuin sen pienen rapinan edessämme.Hänen oli pakko mennä toista kautta sieltä ulos,olette aivan oikeassa portaiden suhteen.Kävellessämme kellariin ne vähän narisivat ja olisimme huomanneet hänen nousevan niitä takaisin ylös.Kellariin lukitseminen mursi meidät täysin,aloimme huutaa apua ja hakata ovea.Lopettaessamme huutamisen ja hakkaamisen alhaalta kuului rapinaa,jälleen katsoimme toisiamme ja osoitimme lamppumme portaisiin.Mitään ei näkynyt ja aloimme laskeutua hitaasti portaita alaspäin,Linda tarrasi minua hiljaa olkapäästä jota säikähdin ja pyysin olla pelottelematta.Jatkoimme hitaasti ja tullessamme taas kellariin me katsoimme lampuillamme joka suuntaan taaskaan mitään näkemättä.Huusimme herra Meyeria...
-Minun on pakko keskeyttää hetkeksi...Yrititkö katsoa joka paikan,näitkö siellä mitään luukkua tai muuta reittiä ulos tai ylös?
-Kaikki mitä näin oli ne värittömät huonekalut ja umpinaiset harmaat betoniseinät.
-Voitko kuvailla hieman sitä kellaritilaa,kuinka iso se oli suurinpiirtein?
-Sanoisin,että noin 20 neliömetriä,samankokoinen mitä hänen keittiönsä,eli todella pieni ja ahdistava.
-Anteeksi keskeytykseni,voit jatkaa.
-Mihin minä oikein jäinkään...
-Menitte takaisin portaista kellariin ja huusitte herra Meyeria.
-Niin joo...Hän ei taaskaan vastannut ja jäimme turhautuneina istumaan alaportaille.Juttelimme hieman kaikkia eri asioita tilanteestamme ja mietimme mitä hän oikein tekee meille,tai suunnittelee yläpuolellamme.Minut oli murrettu henkisesti ja aloin tunteilemaan portailla.Kiitin Lindaa,että hän oli joutunut minun kanssani tänne,koska en kestäisi tätä yksin.Löysimme hieman huumoria ja nauroimme asialle,käskin Meyerin painua helvettiin,huusin niin kovaa mitä kurkustani lähti!Myös Linda alkoi huutamaan ja katsoin hänen kasvojaan taskulampulla,hänen vierellään oli herra Meyer istumassa aivan paikoillaan ja hän katsoi minua suoraan silmiin.Säikähdin niin,että pudotin taskulampun lattialle ja nousin ylös.Otin heti muutaman askeleen poispäin portaista ja en saanut sanaa suustani sillä olin niin shokissa.Linda osoitti minua lampullaan ja kysyi miksi lähdin pois.Hän ei huomannut mitään ja lopulta sain sanottua hänen istuvan siinä portailla.Kaverini katsoi oikealle ja herra Meyerin kasvot näkyivät,Linda alkoi kiljumaan ja tuli minun luokseni.
-Sanoiko herra Meyer mitään teille ja ettekö nähneet mistä hän ilmestyi siihen vierellenne istumaan?
-Hän vain tuijotti meitä ja häipyi jälleen salaperäisesti,olimme aivan shokissa ja silloin itkimme molemmat.
-Haluatko pitää pienen tauon?
-Kyllä minä pärjään.Hoidetaan vain tämä pois alta...
-Hyvä on.
-Hän siis häipyi jälleen ja me olimme lähekkäin.Halasimme toisiamme ja Linda käänsi päätään kuiskaten korvaani kertoen rakastavansa minua,aluksi luulin hänen luovuttavan toivon suhteen,kunnes näin Lindan silmistä hänen tarkoittavan sitä sydämmensä pohjasta.Sain rohkeutta ja halusin sieltä todellakin pois.Poimin pudottamani taskulampun ylös maasta ja osoitin valokeilan portaiden suuntaan ja kuulin ylhäältä enkelin äänen.
-Kuulit enkelin äänen?
-Hän kertoi olevansa enkeli ja hänen äänensä...Se oli kauneinta mitä olen ikinä kuullut omilla korvillani,niin hellä,niin auttavainen ja lohduttava.
-Mitä tämä enkeli sanoi sinulle?
-Hän käski tappaa herra Meyerin.
-Miksi hän niin käski tehdä?
-Ettei hän tee enää lapsille mitään pahaa.En pystyisi siihen yksin,joten hänen piti tuoda minut tähän taloon Linda seuranani,että voimme tappaa hänet yhdessä.Enkeli käski meitä menemään portaiden nurkalle odottamaan herra Meyerin saapumista.Minä menin pirttipöydän luokse ja rikoin yhden penkin,siitä sain revittyä irti terävän puupalan joka toimisi meidän aseenamme.Menimme portaiden viereen odottamaan hänen tuloaan,toivoimme todella näkevämme hänet ja voisimme lyödä puun suoraan hänen rintaansa.Enkeli käski olla täysin hiljaa,vaietessamme kuulimme saman rapinan ylhäältä,se oli kuin paperipusseja olisi rapisteltu,hiljaiset askeleet kaikui korviini,askellusten välit tuntuivat olevan pitkiä ja jokseenkin varovaisia,ehkä hän ei halua meidän kuulevan häntä lainkaan?Olimme täysin pimeässä ja valokeilaheijastui yhä enemmän kylmään betonilattiaan hänen joka askeleellaan.Tuijotin vasemmalle ja odotin näkeväni hänet,askeleet voimistuivat ja hermostuimme entisestään,hän oli jo viimeisillä portailla,kunnes lopulta hänen tummansininen paitansa tuli näkyviin ja silloin iskin häntä suoraan rintaan.Hän kuoli välittömästi,hän vain romahti lattialle mahalleen.
-Entä tiedätkö mitä herra Meyerille lopulta tapahtui?
-En nähnyt häntä.
-Mitä tämän jälkeen tapahtui?
-Laitoin taskulampun päälle ja se oli poliisi,katsoimme toisiamme ja lähdimme hitaasti nousemaan portaita,määränpäänä vapaus.Näimme oven olevan auki ja juoksimme ulos sukat jalassa,emme edes ajatelleet jäädä laittamaan kenkiä jalkaan ja tuhlaamaan aikaa.
-Entä mitä sinä näit etupihalla?
-Monia ja monia poliisiautoja,poliiseja aseet kädessään tähtäämässä meitä.Avun huutomme taidettiin olla sittenkin kuultu.
-Tätä odotinkin,etkö Sandra muista mitä tapahtui?
-Tietysti muistan,juuri tämän sinulle kerroin.
-Tätä ei tapahtunut koskaan.
-Tapahtui,se oli elämämme raskain kokemus.
-Luen sinulle raportin,pyydän ettet keskeyttäisi.Sovitaanko niin?
-Sovitaan niin.
-Sandra on pitkään sairastanut skitsofreniaa,tapahtumien kulun aiheutti ilmeisesti sähkökatkos.Sandra oli saapunut yläkertaan alakerran työpajasta syvästi pettyneenä,joka myöhemmin muuttui vihaksi.Sandra oli ilmeisesti manannut sähkökatkosta joka keskeytti hänet.Sandra rakastaa maalaamista ja pimeys keskeytti heti huonekalujen maalauksen ennen kuin se ehti edes alkaakaan.Stefan Meyer oli hetki sitten saanut hiottua vanhat huonekalut,jotka oli peräisin hänen ystävältään,hän vahvistaa herra Meyerin käyneen pyytämässä vanhoja huonekaluja Sandran iloksi,koska tämä rakasti maalaamista ja sai siitä ilon ja hymyn.Poliisi löysi tutkinnassa avaamattomat punaiset maalikanisterit ja käyttämättömät pensselit Stefan Meyerin keittiönkaapista.Sandra oli nähty kävelemässä maantiellä ja naapuri kertoi hänen tarkkailleen tyttöä,koska tiesi hänen sairaudestaan ja arvaamattomuudestaan.Naapurissa asuva Kalle Sakari Loppinen vahvisti Sandran menneen yksin ohrapeltoon.Vesisade alkoi ja Stefan Meyer oli poliisin mukaan mahdollisesti tuonut Sandralle sateenvarjoa sisältä,ettei tämä aivan kastuisi,mutta Sandra oli säikähtänyt,lähtenyt kiljuen sisälle ja suunnannut suoraan keittiöön.Jostain syystä Sandra oli kuitenkin hermostunut niin paljon,että hän oli hakenut asekaapista haulikon,ladannut sen ja ampunut sillä Stefan Meyerin selkään tappavan laukauksen hänen ollessaan tiskaamassa.Naapurista Kalle Loppinen oli kuullut laukauksen ja soittanut hätänumeroon,Sandra oli lukittautunut kellarin pimeään työpajaan ja poliisi oli ulkona pitkään odottamassa sähköjen palautumista,mutta pitkän odottelun jälkeen sitä ei tapahtunut ja silloin päätettiin toimia,ovi avattiin ja Sandran surmaama poliisi ehti ilmoittaa radion kautta hänen puhuvan siitä kuinka enkeli on kehoittanut surmaamaan miehen.
-Miksi sinä et usko minua?Niin siinä kävi...Juuri niin kuin kerroin.
-Ei Sandra,ei...
-Te ette usko minua.Miksi?
-Koska tiedämme molemmat miten siinä kävi,minä juuri kerroin sinulle mitä siinä kävi.Lapsuudenystäväsi Linda menehtyi jo lapsena.
-Linda on elossa ja me olimme molemmat vankina kellarissa!
-Sandra ota rauhallisesti,me haluamme auttaa sinua.
-Mieluummin kuolen kuin menen vankilaan!
-Et sinä mene vankilaan Sandra,me etsimme paremman vaihtoehdon,sellaisen joka parantaa sinut..
-Haluaisin vain Lindan luokse...

Sandra Kristiina Meyer lähetettiin lopulta vankimielisairaalaan,jossa hän riisti oman henkensä kuukauden asumisen jälkeen.Hoitaja löysi Sandran lopulta hetken etsinnän jälkeen wc:stä ranteet pahoin viilleltyinä.